Tarkennan hiukan..

Poikaystäni on luotettava, ihana ja ottaa minut kyllä huomioon joissakin asioissa. Minä vaan en pysty puhumaan enää näistä asioista hänen kanssaan. Tuli mieleen että muutama kuukausi sitten meillä oli riita ja sanoin hänelle että en pysty enää, mutta hän sai minut taas uskomaan että kaikki muuttuu, mutta ei minun mielestäni? Ehkä ne asiat muuttuu millä ei ole minulle mitään merkitystä. Ehkä olemme vaan liian erilaisia. En tiedä mitä hän ajattelee enää minusta. En ole tullut ajatelleeksi että onko hän onnellinen? entäs jos hän on samaa mieltä kun minä muttei vaan pysty irroittamaan? Ehkä ei ehkä joo.

Ajattelen kyllä tulevaisuuttakin. Näin pitkässä suhteessa se kai on ihan luonnollista. Millainen ensi asunto meillä olisi? Kuinka monta lasta haluaisimme? olemme puhuneet asiasta, mutta kannattaako se jos en saa luottamusta koskaan takaisin. Pitäisikö hän edes uusista ystävistäni jos sellaisia saan? Minulle hänen ystävänsä ei ole ongelma vaikka en pitäisisikkään heistä. Muttei hänkään tapaa ystäviään. Kuinka hän voi olla ilman ystäviä? en ole tullut kysyneeksikään, ehkä pitäisi.