Nämä kirjoituksen vähän pomppii mutta voiko tuon pidemmästi kertoa.

Olen jotenkin jo tottunut siihen että kun tulen koulusta kotiin olen vain kotona. Vkl olen vain poikaystävän kanssa joko meillä tai heillä.

Nyt olen vain tajunnut ettei minulla ole enää ystäviä. Ei ketään oman ikäistä jolle voi kertoa huolet luottamuksella ei ketään naispuolista.. Koulussa minulla on kyllä kavereita mutta nekin on vain koulukavereita. Minulla on vain yksi ystävä jolle voin soittaa. Ja olemme paljon koulussa yhdessä mutta siihen se sitten jääkin. Kesällä emme ole nähneet kertaakaa. Olen menettänyt ne kaverit joiden kanssa olin 7 vuotta ystäviä.. Kyllä se vaan tuntuu ja joskus ajattelee että mitähän ne musta ajattelee kun jätin heidät yhden miehen takia.. En saa heitä varmaan koskaan takaisin.

Kaikki muu on hyvin tässä suhteessa. Hän on ihana mies ja luotettava ja hänellä on mukava perhe, mutta minulla ei ole muuta elämää kun hän perheineen ja oma perhe. Ei ketään muuta..

Mutta ero käy aika usein mielessä, mutta en tiedä kuinka pystyisin sen jälkeen elämään koska olen niin jumittunut tähän nykyiseen elämääni. Pitäisi aloittaa kaikki alusta..

Sanokaa mitä mieltä olette asiasta? Oletteko samassa tilanteessa vai oletteko olleet samaisessa tilanteessa?