Mun elämä on kertakaikkiaan sekaisin. Tämä asia lähti niinkin tyhmästä asiasta kun abi risteily, mutta oikeastaan hyvä näinkin. Kysyin poikaystävältäni että saanko mennä sinne että pian pitäis ilmoittautua. No hän oli vähän sitä mieltä että ei, mutta sanoi aika ilkeästi että mene nyt sitte vaan. Menee fiilikset lähtee minnekkää ku toinen on tollanen. Okei no sillon kun poikaystäväni oli armeijassa ja hän kysyi minulta että saako hän mennä risteilylle kun he menivät sillon kun tj0. Sanoin että kyllä hän voi mennä, mutta hän ei mennyt ja sillon lupasin etten sitten minäkään mene abi risteilylle, mutta nyt olen tullut toisiin aatoksiin etten halua olla sieltä pois. Jään aina kaikesta kivasta pois joten emmä halua aina jäädä joten päätin että meen sinne.

No siitä sitten lähti meidän riita. Hän haki minut koulusta ja koti matkalla puhuttiin meidän suhteesta ja siitä että mä en kertakaikkiian enää jaksa tätä että mun elämä on jämähtänyt totaalisesti, mä en uskalla sanoa mitään mitä tehdään ja  näin pois. Ja sanoin että mietin että pystynkö enää jatkamaan. Poikaystäväni sanoi että hän muuttuu. Ja kyllä mä sen uskon koska se on rehellisin ihminen jonka tiedän, mutta ei se riitä mulle. Sillä munkin pitäis muuttua. Oon ollu aina hiljaa ja nielly kaikki ajatukset pois. Kuinka voin enää sanoa ääneen mitä ajattelen tai mitä haluan tehdä kun olen niin kauan pitänyt ne sisälläni?

Poikaystäväni on yrittänyt lähettää viestiä ja että nähtäisiin, mutta emmä pysty puhumaan kun pelkään että kaikki vaan kääntyy taas normaaliksi ja olen niin katkera ja vihainen ja silti haluaisin antaa anteeksi, mutta en tiedä pystynkö enää. Oon niin väsyksissä.

Tänään hän antoi minulle lahjan. Korvikset ja kaulakorun ja ei näyttänyt kovin halvoilta. Ärsyttää miksi hänen pitää ostaa minulle lahjoja jos hän ei edes tiedä jaksanko jatkaa enää. mutta se tekee kaikista kipeintä nähdä rakkaansa itkemässä, mutta minun ei saa antaa aina heti periksi.. Sen olen tässä vuosien varrella oppinut.