perjantai, 27. elokuu 2010

Vanhan loppu vai uuden alku?

Mun elämä on kertakaikkiaan sekaisin. Tämä asia lähti niinkin tyhmästä asiasta kun abi risteily, mutta oikeastaan hyvä näinkin. Kysyin poikaystävältäni että saanko mennä sinne että pian pitäis ilmoittautua. No hän oli vähän sitä mieltä että ei, mutta sanoi aika ilkeästi että mene nyt sitte vaan. Menee fiilikset lähtee minnekkää ku toinen on tollanen. Okei no sillon kun poikaystäväni oli armeijassa ja hän kysyi minulta että saako hän mennä risteilylle kun he menivät sillon kun tj0. Sanoin että kyllä hän voi mennä, mutta hän ei mennyt ja sillon lupasin etten sitten minäkään mene abi risteilylle, mutta nyt olen tullut toisiin aatoksiin etten halua olla sieltä pois. Jään aina kaikesta kivasta pois joten emmä halua aina jäädä joten päätin että meen sinne.

No siitä sitten lähti meidän riita. Hän haki minut koulusta ja koti matkalla puhuttiin meidän suhteesta ja siitä että mä en kertakaikkiian enää jaksa tätä että mun elämä on jämähtänyt totaalisesti, mä en uskalla sanoa mitään mitä tehdään ja  näin pois. Ja sanoin että mietin että pystynkö enää jatkamaan. Poikaystäväni sanoi että hän muuttuu. Ja kyllä mä sen uskon koska se on rehellisin ihminen jonka tiedän, mutta ei se riitä mulle. Sillä munkin pitäis muuttua. Oon ollu aina hiljaa ja nielly kaikki ajatukset pois. Kuinka voin enää sanoa ääneen mitä ajattelen tai mitä haluan tehdä kun olen niin kauan pitänyt ne sisälläni?

Poikaystäväni on yrittänyt lähettää viestiä ja että nähtäisiin, mutta emmä pysty puhumaan kun pelkään että kaikki vaan kääntyy taas normaaliksi ja olen niin katkera ja vihainen ja silti haluaisin antaa anteeksi, mutta en tiedä pystynkö enää. Oon niin väsyksissä.

Tänään hän antoi minulle lahjan. Korvikset ja kaulakorun ja ei näyttänyt kovin halvoilta. Ärsyttää miksi hänen pitää ostaa minulle lahjoja jos hän ei edes tiedä jaksanko jatkaa enää. mutta se tekee kaikista kipeintä nähdä rakkaansa itkemässä, mutta minun ei saa antaa aina heti periksi.. Sen olen tässä vuosien varrella oppinut.

tiistai, 24. elokuu 2010

Niiih..

Vähänkö masentaa tällänen sateinen ilma ! Ja toiseksi vituttaa mun tylsä viikonloppu. Olin koko vkl kotona ja arvatkaa kaksi kertaa olisinko halunnut tehdä jotain kun on synttärit? Ja koulukin on aika perseestä. Ei jaksais yhtää koko ajan olla lukemas, mut on niin vaikiaa asiaa. Mutta ei mulla nyt niin huonosti asiat oo. Toivottavasti. 

En oo oikee kirjotellu tänne viimeaikoina hirveesti. Muutenkin jääny koneella oleminen vähille, mutta eiköhän tää tästä jotenki sutviinnu taas tää mun elämä. Asiat vaan pyörii pääs ilman että niitä saa järjestykseen. Oikeen enää ittekkää tiedä mitä elämältä haluaa..

perjantai, 20. elokuu 2010

Miten ihana perjantai : KOTI

Miten ihanaa taas perjantaina kotona ja vielä yksin. Kuinka turhauttavaa. Kiva kuunnella kavereiden jutustelua siitä miten kiva vkl heillä on tulossa ja mietin että hei täytän 17 vuotta sunnuntaina ja en tee yhtään mitään. Oon tehnyt poikkeuksellisen paljon läksyjä perjantaiksi ja harkitsen jo nyt että teen vielä lisää kun ei tämä tietokoneenruudun töllöttäminen kovin innostavalta tunnu. Oon jo aikani kuluksi tyhjentäny musiikki kansiota turhista musiikeista ja kännykän musiikki listan myös. Kaipasi jo uudistusta :D

Oon miettinyt että miten meidän suhde kestää nämä lukion 2 viimeistä vuotta. Nimittäin en aijo jäädä pois vanhojen tansseista tai abiristeilystä yms.. Ja nyt kun ollaan meinattu että pidettäis lukiolaisille bileet ja en kyllä haluisi jäädä aina pois ku järjestetään jotain kivaa. Muutenki viime päivinä en edes oo halunnu nähdä koko ihmistä. Ja jos hän tulee meille niin emmä osaa enää niinkään jutella päivästäni yms.. Teen vaan omia juttujani. Tiedän se on väärin, mutta kaipaan vaan vähä etäisyyttä hetkeksi..

No näihin sanoihin ja tunnelmiin taidan mennä tekemään jotain tosi jännittävää eli ehkä viho viimeistä asiaa mitä perjantaina ei saisi tehdä.. :(

lauantai, 7. elokuu 2010

Ei otsikkoa

Mä en ymmärrä enää mun negatiivisuutta? Ajattelen kaikki negatiivisesti. Nytkin.. Mua taas vituttaa vaihteeksi. Oon täs orottanut että tehtäis jotakin tänään kun olis viimeinen vapaa ennen kun taas koulut alkaa. Tehtäis jotain kivaa, mutta ei. Käytiin tänään kaupungilla, mutta emmä tiedä. Ei se riitä mulle, että kierrellään vähä kauppoja. Nytkin se keksii koko ajan jotain muuta tekemistä. Joten kai mun pitää tyytyä olemaan vaan kotona ja tylsistyä taas vaihteeksi. Niinkun olen ollut kun pääsi peruskoulusta ja sillee. Ääähh...

perjantai, 6. elokuu 2010

Ristiriita

Ollaan taas palattu arkeen. Kyllä se vkl jakso panostaa että tehdään sitä ja tätä, mutta eipä enää.. No okei molemmilla on ollu töitä ja on ollu väsyksis, mutta silti. Ärsyttää kun on vähä ristiriitaiset tunteet, taas. Olin eileen kylällä tapaamassa ystäviä ja viettämässä iltaa muutaman tunnin. ystäväni tai osa oli vain tuttuja joille sanon hei vain, mutta kuitenkin. He suunnittelivat että tehdään jotain jännää ja kivaa.. olin vähän harmissani koska en minä voi tehdä mitään jännää ja kivaa koska en jaksa ilmoittaa poikaystävälleni että menen sinne ja sinne, saanko luvan? Niinkuin vanhemmilta piti kysyä nuorempana. Jotenkin se on alkanut ärsyttämään. Se ainainen kysely että sopiiko se sinulle. aina.. ja eipä poikaystäväni ollut kovin innostunut että oon kylällä, mutta ajattelin että olkoot mitä mieltä tahtoo. Minä en kotona enää oo sekunttiakaan.

Mutta on meillä ollut hyviäkin hetkiä :) ja ei se muutos tuostanuon vaan tapahdu, mutta kunpa se tapahtuisi..

Toinen asia joka painaa mieltäni on se että kun menen kylälle olen yhdestä ystävästäni riippuvainen. Hän on ainut ystäväni enkä uskalla mennä sinne ilman häntä kun en ole puhunut kenellekkään pitkiin aikoihin. Se tuntuu kurjalle. Miten yli vuodessa voi tapahtua niin etten uskalla mennä minnekkään ilman ystävää tai tuttua jolle uskallan puhua. (paitsi kaupungille). Olen niin yksin..